sunnuntai 26. elokuuta 2012

To-Do -lista

Kässäpussista innostuneena laitoin seuraavan jo tulille. Kovin olin tyytyväinen kun sain vanhat huopaset pois varastoista, vaan jo piti käydä ostamassa uudet seuraavaa pussia varten. Kovasti mietityttäisi vuorin ompeleminen pussiin jolloin saisi sisätaskua pikkutavaroita varten yms. Näihin jää koukkuun :)

Kudoin kässäpussin siis yksinkertaisesta Huopasesta ja verratessa ohjeen kuvaan, minun pussini oli paljon matalampi. Nyt pohdin millainen pussista tulisikaan jos sen kutoisi kaksinkertaisesta Huopasesta... tai hankkisi jotain muuta lankaa kuin Novitaa.

Tuo matala versio on juuri sopiva "sumpsa" siis käsilaukku jossa pitää lompakkoa yms. ja ihan hauska tuollaisenakin. Seuraavasta yritelmästä teen hieman korkeamman, josko saisin aikaiseksi pussin johon mahtuu myös käsityölehti/ohjeet mukaan.

Viimeisimmässä Modassa oli myös paljon innostavia ohjeita. Vielä en ole kuitenkaan päättänyt mitä niistä toteutan. Päivätyö vie tällä hetkellä ihan liikaa aikaa, joten to-do -lista senkuin vaan kasvaa.

 Tällä hetkellä työn alla ovat siis:
  1. Huovutettu kassi
  2. Lehmus huivi
  3. Miehen sukat

Ei varmaankaan tarvitse edes sanoa, että tuo kassi on nyt se mikä on aktiivinen. Niin hauska ja helppo noita on tehdä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti