Lumen sulettua olemme tutkiskelleet uutta puutarhaa ja odotusten mukaan, eipä siellä juuri mitään kasva. Ja nekin mitä kasvaa, vaativat pientä asettelua kasvaakseen kunnolla. Ainoa oikeasti iloinen asia on rehevästi kasvava raparperi, josta olemme jo ensimmäiset mansikka - raparperikiisselit keittäneet.
Kasvimaa piti tokikin heti perustaa, kasvatuslaatikkoon, kun ei pihan lopullinen muoto vielä ole selvillä.
Edelliset asukkaat ovat laittaneet naapurin vastaiselle rajalle marja-aroniaa, mutta niin viistoon maahan, että epäilenpä näinköhän ne siinä viihtyvät. Lisäksi puutarha on hirvittävän kostea aina sateen jälkeen, ja lumien sulettua, että jonkinlainen salaojitus täytyy hoitaa heti alkuun.
Oma piha on kuitenkin aina oma piha ja ihana sellainen. Vaikka nyt vielä vaatiikin vähän työtä ennenkuin siitä pääsee toden teolla nauttimaan.
Nyt siis katsellaan ja pohditaan mitä kaikkea puutarhassa täytyy tehdä. Tiukkaa priorisointia myös siitä mitä missäkin vaiheessa tehdään. Sen verran paljon tehtävää on, että kaikkea ei samana kesänä ennätä tehdä.
Taas kerran sitä ihmettelee miten sitkeä kasvi voikukka onkaan. Vaikka maa on miten savinen ja hiekkainen, silti se vain puskee ylös. Selvästikin tuollainen selviytyjäkasvi täytyisi pystyä hyödyntämään paremmin. Nyt se on vain riesa jota kaikin keinoin yritetään karkoittaa pihamaalta.
